For Double Choir – Kontrastien leikkiä kaksoiskuoromusiikissa

28.02.2019 Auli Särkiö-Pitkänen Konsertit

Somnium Ensemblen 10-vuotisjuhlavuosi käynnistyy ensi viikon lauantaina 9.3. Temppeliaukion kirkossa näyttävällä kaksoiskuoromusiikin konsertilla. Jo kauan Somniumin ohjelmistoon kuulunut virtuoottinen, suurimuotoinen kaksoiskuoromusiikki on omiaan avaamaan tärkeän vuotemme. Kaksoiskuoron lisäksi myös johtaja on ”kahdentunut”, sillä ohjelman ovat suunnitelleet ja sen johtavat puoliksi taiteellinen johtajamme Tatu Erkkilä sekä vieraileva johtaja George Parris.

Kaksoiskuoromusiikki eroaa kahdeksanäänisestä kuoromusiikista siinä, että laulajat on musiikin sisällä jaettu kahteen erilliseen neliääniseen kuoroon. Renessanssin ja barokin lauluääniä ja soittimia yhdistellyt monikuoromusiikki heijasteli kirkkoarkkitehtuuria, ja eri puolille kirkkoa asetellut kuorot synnyttivät huumaavan tilavaikutelman. Kaksoiskuorokokoonpanossa tilallisuus kiteytyy stereoefektiksi: kaksi enemmän tai vähemmän erilleen sijoitettua kuoroa luovat omia äänipilareitaan, jotka risteävät ja halkovat toisiaan. Kaksoiskuoromusiikki on vuoropuhelua ja kontrastien leikkiä: yhden kuoron tumma vyöry saa vastauksekseen toisen kuoron vaalean harson, tuskaisan purkauksen alta paljastuu hiljainen pyyntö. Välillä kuorot kohtaavat toisensa pysäyttävissä yhteishetkissä.

Byrdin taiteellinen uskontunnustus

William Byrd n. 1540-1623.

Konsertissamme kuullaan kaksoiskuoromusiikkia renessanssin ja myöhäisromantiikan ajalta. Musiikin sisäisen vuoropuhelun lisäksi myös teokset käyvät dialogia, etenkin renessansssäveltäjien Philippe de Monten Super flumina Babylonis ja William Byrdin Quomodo cantabimus, jotka on molemmat sävelletty Israelin kansan maanpakoa valittavan psalmin 137 säkeisiin. Näyttää siltä, ettei kyseessä ole sattuma vaan eräänlainen taiteellinen kirjeenvaihto. Keski-Euroopan hoveissa työskennellyt flaamisäveltäjä de Monte mahdollisesti tapasi Byrdin käydessään Englannissa 1554, ja pari vuosikymmentä myöhemmin hän ilmeisesti lähetti säveltämänsä teoksen Byrdille. Byrd puolestaan toimitti vastauksen sävellyksen muodossa. De Monten tulkinta kattaa psalmin alkusäkeet, kun taas Byrd jatkaa siitä mihin hänen mannereurooppalainen kollegansa jäi. Viestikapulan vaihtavana säkeenä toimii ”Kuinka voisimme laulaa Herran lauluja vieraalla maalla?”.

Kyse ei ollut mistä tahansa psalmisävellyksestä, vaan taustalla piili poliittisia ja syvästi henkilökohtaisia motiiveja. Henrik VIII oli irrottanut Englannin katolisesta kirkosta vuonna 1534, ja seuraavina vuosikymmeninä käytiin ankaraa kamppailua protestanttisen anglikaanisuuden ja katolisuuden palauttamisen välillä. Mullistus oli väkivaltainen, vaihtuvat hallitsijat ajoivat etujaan, ja Byrdin kaltaiset katoliset kärvistelivät vainon alla.

De Monten sävellyksessä psalmin teksti, ”virtojen varsilla Babyloniassa me istuimme ja itkimme, kun muistimme Siionia”, muuttuu myötätunnon osoitukseksi Englannin ahtaalle ajettuja katolisia kohtaan. Kaksoiskuoromuotoon kirjoitettu valituslaulu huokailee kyyneleisenä vuoropuheluna. Byrdin vastaus on kuitenkin selvästi toiveikkaampi. Kaksoiskuoron sijaan Byrd kirjoitti kappaleen ylhäältä alas kahdeksalle äänelle, ja tuloksena on suurta lasimaalausta muistuttava monimuotoinen kudelma, jossa eri äänet milloin kuulostelevat ja matkivat toisiaan, milloin avaavat kaleidoskooppimaisesti uusia näkymiä. Kyseessä on eräänlainen taiteellinen uskontunnustus säveltäjältä, joka ei pysty yhteiskunnallisen tilanteen vuoksi toteuttamaan vakaumustaan vapaasti. Laaja sävellys aaltoilee valoisuudesta melankoliaan, päättäväisyydestä katkeruuteen ja laskeutuu lopussa tyyneen hyväksyntään. Kuuntele!

Kaksoiskuorohallusinaatioita

W. E. F. Brittenin kuvitusta Tennysonin runoon The Lotos-Eaters, n. 1901.

Englantilainen musiikki on ylipäätään konsertissa pääroolissa. Mielenkiintoisen esimerkin kaksoiskuoromuodon käsittelystä tarjoaa Edward Elgarin There is Sweet Music, ensimmäinen osa sarjasta Four Part-Songs, op. 53. Partsong tarkoittaa englantilaista maallista kuorolaulua.

Sävellyksessä Elgar on jakanut kuoron mies- ja naisääniin, joiden eriväriset sointiverhot liukuvat ja hankautuvat huumaavasti toisiaan vasten. Itse asiassa mies- ja naiskuorot laulavat lähes kaiken aikaa eri sävellajeissa – G-duurissa ja As-duurissa! Samoihin aikoihin There is Sweet Musicin kanssa, vuonna 1908, valmistui myös Elgarin ensimmäinen sinfonia, jossa puolestaan risteävät As-duuri ja d-molli.

There is Sweet Musicin erisävellajiset pinnat sulautuvat tasapainoon vain hetkittäin. Enimmäkseen tunnelma on unenomaisen häälyvä, aivan kuin todellisuus venyisi ja monistuisi. Toden totta: Elgarin käyttämä, Alfred Lord Tennysonilta poimittu teksti vaikuttaa ensivilkaisulta vain uneliaalta luontoidylliltä, mutta katkelma on itse asiassa peräisin Tennysonin laajasta runosta The Lotos-Eaters (1832), joka pohjautuu antiikin myyttiin päihdyttävän lootushedelmän vaikutuksen alaisina uinuvista ihmisistä. Runo viittaa 1800-luvulla yleiseen oopiuminkäyttöön (Tennysonin veli oli oopiumriippuvainen) ja pohtii maailmasta eristymistä ja kuolemanvietin sävyttämää euforista apatiaa. Pienimuotoinen kuorosävellys luo arvoituksellisen poikkeusmaailman. On varsin modernia, että selvän päätepisteen – aurinkoisen vapautuksen, valaistuneen ymmärryksen tai sankarillisen päätöksen – sijaan musiikki vain laskeutuu yhä syvempään uneen, löytämättä ratkaisua tai poispääsyä. Viimeisenä kuvana nähdään kallionkielekkeellä nuokkuva unikko, jonka unisena riippuva kukka saa musiikinkin vaipumaan uneen: ”Sleep…sleep… sleep…” toistelevat kuorot toisiaan vasten keinuvissa sävellajeissa. Kuuntele! 

Osta lippuja For Double Choir -konserttiin täältä!