Nimeni on Henri ja olen 24-vuotias kauppatieteilijä Helsingistä. Olen osana maailman kovinta stemmaa, eli kakkostenoria! Somniumissa olen saanut kunnian laulaa jo vuodesta 2012 lähtien, vaikka ihan veteraanikategoriaan en ole vielä ennättänyt.
Laulu-urani alkoi jo pienenä poikana, kun olin Amerikan maalta muuttanut ja kova poika esiintymään. Lauleskelin ja esiinnyin aina sukujuhlissa ja -tapahtumissa, mikä johti siihen, että kummitäti raahasi minut Cantores Minores -poikakuoron koelauluihin.
Lauloin pääsykokeissa englanninkielisen lastenlaulun, koska suomalaiset lastenlaulut olivat minulle tuntemattomia. Cantores Minoreksessa vietin sitten peräti 10 vuotta laulun parissa ja huomasin, että tämähän on ihan hauskaa! Itselläni ei siis ole kovinkaan musikaalista taustaa; isoisäni lauloi YL:ssä vuosikymmeniä, joten olen aina ajatellut, että sieltä se lauluääni on alun alkujaan peritty.
Palattuani lukion aikana vaihto-oppilasvuodelta Ranskasta kuulin villiä huhua, että vanha tuttuni Tatu Erkkilä oli perustanut jonkun mielettömän Ensemblen. Syksyllä 2012 tuli kuin tulikin viestiä, että kiinnostaisiko tulla mukaan. Sinne minä menin ja sinne minä jäin.
Varusmiespalveluksen tullessa vastaan oli aika jättää poikakuorometkut unholaan. Halusin kuitenkin jatkaa Somniumissa, sillä huomasin, että täällä sain enemmän haastetta laulullisesti. Myös rennompi meininki miellytti. Nyt keväällä olen lähdössä vaihto-oppilaaksi Uruguayihin, joten sinä aikana pitänee luottaa suihkun akustiikkaan, ettei laatuni pääse heikkenemään!
Tämä Ensemble ei ole mikä tahansa pumppu. Olen saanut laulaa lahjakkaiden laulajien kanssa ja päässyt esittämään upeata musiikkia. Ja minttunen jengi kaiken lisäksi! Laulutovereitani en vaihtaisi mihinkään. Lauluvuosieni aikana olen huomannut, että parasta lauluharrastuksesta tekee se, kun kemiat toimivat yhteen, panostetaan laatuun ja mikä tärkeintä, pidetään hauskaa!
Poikakuorosta lähdettyäni huomasin suhteellisen nopeasti, kuinka paljon olin Somniumissa kehittynyt laulajana. Pienemmällä porukalla ja haastavammilla kappaleilla sain tehdä kovasti töitä pitääkseni itseni mukana, ja huh mikä payoff! Tämä kehittyminen on ollut minulle kokonaisuudessaan ainutlaatuinen kokemus. Olen erityisen kiitollinen stemmakavereilleni, jotka ovat tsempanneet matkan varrella ja motivoineet kehittymään.
Yksi parhaimmista muistoista löytyy Ranskan kuorokilpailumatkalta, jossa turnauksen lopuksi pääsimme esittämään herra Beethovenin ”Oodi ilolle” -kappaleen kaikkien muiden osallistujien ja paikalle saapuneen yleisön voimin Tatun johdolla. Tunne oli miltei euforinen.
Summa summarum, en vaihtaisi aikaani Somniumissa mihinkään. Toivon Somniumille menestystä tulevalle juhlavuodelle ja toivon myös, että minulle löytyy vielä paikka vaihto-oppilasvuodelta palattuani <3