Ensi viikolla koittaa Somnium Ensemblen syksyn kohokohta, Felix Mendelssohnin Paulus-oratorio, joka kajahtaa sekä Kirkkonummella että Helsingissä. Somniumin kakkosbasso, musiikkitieteen opiskelija Justus Pitkänen avaa teoksen taustoja ja Mendelssohnin elämäntarinaa sekä kertoo omasta suhteestaan Mendelssohnin musiikkiin.
Lapsuuteni kulutetuimpia compact discejä oli Mendelssohnin Italialaisen sinfonian sisältänyt levy. Sinfonia pursusi riemukkaita, jylhiä ja aurinkoisia melodioita yksi toisensa jälkeen – ja lopuksi tuli vielä se kihelmöivän jännä saltarello-tanssi. 8-vuotiaana kuulin sitten säveltäjän Paulus-oratorion itseäni vanhempien Cantores Minores -kuorolaisten esittämänä ja vaikutuin. Millaista musaa! Ehkä jopa komeampaa kuin Bach, johon olin saanut kosketuksen kuoron koulutusryhmissä ja isoveljeni kautta. Vielä varhaisteininä jokin Brahmsin sinfonia saattoi tuntua hämmentävän tiheästi muotoillulta, mutta Mendelssohnin sinfoniseen musiikkiin pystyi heittäytymään heti.
Siinä missä Mendelssohnin (1809-1847) aikalaisen Wagnerin taide kapinoi yhteiskuntaa ja estetiikkaa vastaan, on Mendelssohn porvarillisen sivistynyttä ja salonkikelpoista. Wagner on siis vaarallista ja likaistakin nautintoa; Mendelssohn puhdasta, hallittua ja näennäisen epäpoliittista. Ja kuitenkin: kun Pauluksessa kuulee sopraanosolistin laulavan ”Jerusalemille, joka kivittää ne, jotka sille on lähetetty”, ei tarvitse vaikuttua vain puupuhaltimien katkeransuloisesta leijusta ja tarinan nyt-hetkestä. Tekstin prisman läpi voi siirtää ajatuksensa mihin vain paikkaan, jossa uskonto muuttuu väkivallaksi: Israeliin, Jemeniin, Myanmariin tai aivan lähelle.
Poikkeuksellinen lahjakkuus, poikkeukselliset olosuhteet
38-vuotiaana kuollut Mendelssohn ehti elämässään paljon. Ihmelapsena pidetyn Felixin tuotantoon kuului jo 16-vuotiaana muun muassa 12 jousisinfoniaa, muutama laulunäytelmä sekä kaksi- ja puolituntinen ooppera. 17-vuotiaana hän julkaisi saksannoksen roomalaisen Terentiuksen näytelmästä, parikymppisenä johti musiikkijuhlia, orkesteria sekä oopperataloa Düsseldorfissa ja kolmekymppisenä uudisti Leipzigin musiikkielämää sekä -koulutusta Gewandhaus-orkesterin kapellimestarina. Lisäksi työn alla oli jatkuvasti vaihtelevia pianistin ja kapellimestarin tehtäviä ympäri Saksan ja Euroopan. Ahkeruuden kääntöpuolena oli lopulta työuupumus, mikä yhdessä siskon, säveltäjä-pianisti Fanny Mendelssohnin, kuoleman kanssa romahdutti Felixin terveyden.
Felix Mendelssohn Bartholdy: Bild aus Interlaken (1847, keskeneräinen)
Mendelssohnin juutalaistaustainen perhe oli integroitunut ajalleen poikkeuksellisen hyvin saksalaiseen yhteiskuntaan. Jo Felixin isovanhemmat olivat saavuttaneet toimintansa kautta erityisiä oikeuksia ja toimintamahdollisuuksia: isänisä, filosofi Moses Mendelssohn, oli arvostettu valtaväestön parissa ja äidinisän, pankkiiri Daniel Itzigin, kotipalatsin seinillä riippui Rembrandtia.
Felixin vanhemmat Abraham ja Lea kastoivat hänet 7-vuotiaana muiden lastensa kanssa luterilaiseksi, ja tästä integraation kannalta käytännöllisestä ratkaisusta muodostui säveltäjälle myös ilmeisen vahva uskonnollinen vakaumus. Ympäristössä rehotti kuitenkin juutalaisvastaisuus. Wagnerin Mendelssohnia vastaan ennen kaikkea tämän kuoleman jälkeen käymä herjakampanja on ääriesimerkki, mutta jopa läheisten kollegoiden Robert ja Clara Schumannin yksityiset päiväkirjat kertovat selvää kieltä. Schumannit kirjoittavat Mendelssohnista poikkeuksellisen ihailtavana lahjakkuutena, mutta kuitenkin juutalaisena, jonka edessä ei tulisi ”alentua” liikaa.
Pauluksessa rakennetaan luterilaista identiteettiä
Kun Mendelssohn oli ensin pyyhitty natsi-Saksan historiankirjoista, keskittyi sotienjälkeinen tutkimus korostamaan säveltäjän juutalaista identiteettiä. Musiikintutkija Jeffrey S. Sposato kuitenkin tulkitsee Mendelssohnin pyrkineen erityisesti varhaisissa oratorioprojekteissaan tekemään eroa juutalaisuuteen ja korostamaan luterilaisuuttaan. Pauluksessa (1836) tämä näyttäytyy tavassa, jolla Mendelssohn kärjisti libreton juutalaisvastaisia stereotypioita. Säveltäjä työsti teoksen tekstiä useiden eri kirjoittajien kanssa, ja päätyi näistä poiketen esimerkiksi muuttamaan Paavalia vastaan nousevat kreikkalaisetkin uppiniskaisten juutalaisten kuoroksi.
Hallitakseen julkista identiteettiään Mendelssohn siis mukautui ajan luterilaisissa oratorioissa muutenkin vallitsevaan juutalaisvastaisuuteen – myös Paavalin henkilö ja pakanallisten kansojen (tässä roomalaisten ja kreikkalaisten) myönteinen kuvaaminen verrattuna juutalaisiin oli luterilaiselle teologialle tärkeää.
Somnium-basson Paulus-eväät.
Kun pääsin laulamaan Pauluksen Cantores Minoresin riveissä 2014, lapsuuden Mendelssohn-fanitus sai tietynlaisen täyttymyksensä. Yhtä hienoa on myös nyt päästä esittämään rikasta teosta Somniumin ja kumppaneiden kanssa (niistä vanhemmista cantislaisista on riveissä muutama ja kapellimestarin korokkeella yksi).
Siinä missä Mendelssohnin myöhemmässä Elias-oratoriossa kaikki tuntuu polttavan ristiriitaiselta, säveltäjän 27-vuotiaana kantaesittämän Pauluksen ydin on pehmeä. Oratorion vauhdikas ensimmäinen osa päättyy kristittyjä vainonneen Paavalin dramaattiseen täyskäännökseen, mutta toinen osa maalaakin mielenkiintoisesti hiipuvan kuvan Paavalin osin epäonnistuvasta lähetystyöstä. Pauluksen sanomassa korostuvat parannuksen ja elämänmuutoksen mahdollisuus, luopumisen taidon tärkeys ja ihanteiden ylisukupolvinen vaaliminen. Siinä suhtaudutaan toivoon ja väkivaltaan johdonmukaisesti, kirkkain silmin.
Justus Pitkänen
Kirjallisuutta:
Sposato, Jeffrey S. (2005) The Price of Assimilation: Felix Mendelssohn and the Nineteenth-Century Anti-Semitic Tradition. New York: Oxford University Press.
Richter, Arnd (2000) Mendelssohn: Leben – Werke – Dokumente. Zürich & Mainz: Atlantis Musikbuch-Verlag.