Vierailuja, Schnittken mystiikkaa ja kausikonserttien avaus

30.08.2022 Justus Pitkänen Uutiset

Somnium Ensemble käynnistää syksynsä vierailemalla kansainvälisesti arvostetulla Lahden Sibelius-festivaalilla. Lokakuun alussa ohjelmistossa on puolestaan Alfred Schnittken suuri ja syvä Kuorokonsertto (1985) Emo Ensemblen kanssa VocalEspoo -festivaalilla. Kuoromusiikin kausikonsertit -sarjassa Somnium aloittaa esittämällä musiikkia Sven-David Sandströmiltä, jonka syntymästä on kulunut 80 vuotta.

Somniumilla on ilo esittää 1.9. klo 19 Lahden Sibeliustalossa Sibeliuksen teos Snöfrid (1900) lausuja Alma Pöystin, Sinfonia Lahden ja ylikapellimestari Dalia Stasevskan kanssa.

Stasevska debytoi vastikään muun muassa Los Angelesin filharmonikkojen johdossa Hollywood Bowlilla ja johtaa taas ensi viikolla päävierailijana BBC:n sinfoniaorkesteria Proms-festivaalin päätösillassa. Kiovassa syntynyt kapellimestari on viime kuukausina aloittanut konsertteja puheenvuoroilla Ukrainan puolesta ja Venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Stasevska on ollut organisoimassa avustuskeräyksiä sekä -kuljetuksen ja on kirjoittanut sodasta aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.

Kuva: Chris Christodoulou/BBC

Floora ja fauna -konsertissa kuullaan myös Sibeliuksen Pelléas ja Melisande -näytelmämusiikki (1905) sekä tanssi-intermezzo Pan och Echo (1906). Sekä Snöfrid että melodraama Metsänhaltija (1895) on sävelletty Viktor Rydbergin tekstiin.

Rydberg (1828­­–1895) oli aikansa tunnetuimpia ruotsalaiskirjailijoita, jonka tekstejä sävelsivät Ruotsissa mm. Wilhelm Stenhammar, Wilhelm Peterson-Berger ja Alice Tegnér, Suomessa puolestaan vaikkapa Leevi Madetoja, Ida Moberg ja Ernest Pingoud. Sibeliuksen tunnetuin Rydberg-sävellys on helmikuun manifestin vastustukseen liittynyt Ateenalaisten laulu (1899).

Snöfridissä mystinen nimihenkilö kehottaa Gunnar-nuorukaista hylkäämään rikkaudet ja mukavuuden taistellakseen heikompien puolesta. Myyttistä satumaailmaa kuvaavan Sibeliuksen sävelkieli on monipuolista. Teos alkaa järisyttävällä, aivan kuin esiminimalistisella sävelkentällä, poikkeaa niukkaan melodraama-kohtaukseen ja päättyy vuolaaseen skandinaaviseen myöhäisromantiikkaan.

Snöfrid ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, mikä on sääli, koska sekä orkesteri- että kuorosatsi on todella mielenkiintoista ja kertoo elävää tarinaa”, Somniumin valmentanut Elisa Huovinen toteaa. ”Alkupuolen kuoro-osiot ovat kuin ukkosen laulua myrskyn seassa. Lopulta teoksen huipentumassa kuulijalle tulee todellakin sellainen olo, että taivas aukeaa ja jumalallinen valo loistaa suoraan ihmiskunnan pimeimpiin synteihin.”

Yhteistyö EMO:n kanssa jatkuu

Lokakuun ensimmäisenä päivänä Somnium palaa VocalEspoo -festivaalille EMO Ensemblen kanssa esittämään Elisa Huovisen johdolla Alfred Schnittken laajan ja syvästi vaikuttavan Kuorokonserton (1985). Lisäksi Tapiolan kirkossa kuullaan Modest Musorgskin laulusarja Kuoleman lauluja ja tansseja (1877) basso Markus Suihkosen ja pianisti Marita Viitasalon esittämänä. Hannoverin valtionteatterin solistikuntaan kuuluva Suihkonen on Somnium-alumni.

Tällä hetkellä Somniumin riveissä laulaa myös EMO Ensemblen puheenjohtaja Lotta Mäki-Luopa. ”Somniumin ja EMOn yhteistyöproduktio Gretšaninovin Vigilia [2017] oli itse asiassa ensimmäinen esiintymiseni EMO:n riveissä ja muistelen sitä erityisellä lämmöllä”, Mäki-Luopa kertoo. ”Mielestäni on tosi tärkeää, että kaksi nuorta ja kunnianhimoista kuoroa, joissa laulajat ovat taitavia, yhdistää voimansa ajoittain ja näyttää, mitä kuoromusiikki voi parhaimmillaan olla.”

Somnium ja Emo esittämässä Gretšaninovin Vigiliaa Uspenskin katedraalissa 2017. Kuva: Nelli Uurtimo

Taitavalle kuorolaulun harrastajalle useassa eri kuorossa laulaminen on varsin tavallista. ”Se antaa ainakin paljon täytettä arkeen. No ei vaiskaan — vaikka sitäkin kyllä, mutta ennen kaikkea mahdollisuuden päästä laulamaan monipuolisesti erilaista ohjelmistoa monta tuntia viikossa. Se on ihanaa ja tärkeää vastapainoa muun elämän ohelle. Lukuisia kivoja kuorokavereita unohtamatta.”

Myös Somniumin puheenjohtaja Tommi Sepponen odottaa yhteistyötä innolla. ”Molemmat kuorot ovat edelleen siinä vaiheessa, jossa luodaan uutta ja tehdään asioita, joita eivät rajoita vanhat rakenteet. Toisaalta toiminta on niin vakiintunutta, että hallinnolliseen ja taiteelliseen suorittamiseen voi luottaa 120%:sti.”

Kuorojen hallituksissa on usein edustettuna hyvin monipuolista osaamista. ”Somniumin hallituksessa on vuosien varrella ollut lääkäreitä — erittäin hyödyllistä korona-aikaan —, virkamiehiä, vääpeleitä, IT-porukkaa, insinöörejä, markkinointiosaajia, juristeja ja muita ammattilaisia. Jos jotain täytyy hoitaa, niin asia myös hoidetaan ja viimeisen päälle.”

Schnittken Kuorokonsertto on ylistävää valitusta

Alfred Schnittke (1934–1998) syntyi Volgan saksalaisten autonomisessa sosialistisessa neuvostotasavallassa ja asui lapsena myös Wienissä. Schnittken Moskovan konservatorion diplomisävellys oli sodanvastainen oratorio Nagasaki (1958), jonka säveltäjäliitto tuomitsi formalistiseksi.

Sittemmin säveltäjän tyyli kehittyi häkellyttävän moni-ilmeiseksi. Tästä postmodernista tyylikirjosta, jota Schnittke kutsui polystylismiksi, ei ole juuri jälkeä 45-minuuttisessa Kuorokonsertossa. Se oli Neuvostoliiton kulttuuriministeriön kamarikuoron tilaus.

”Kuorokonserton tekstit ovat mielenkiintoisia: ne perustuvat 900-1000-luvun vaihteessa eläneen mystikon Grigor Narekilaisen Valitusten kirjaan”, Elisa Huovinen kertoo. ”Ensimmäisessä osassa ylistetään nöyrästi Jumalaa ja pyydetään häneltä viisautta omaan elämään. Seuraavissa osissa kirjoittaja taas kertoo, että on kirjoittanut nämä rivit ’ihmishimojen asiantuntijana’ ihan kaikille, jotta jokainen voisi nöyrtyä Jumalan edessä himoineen ja haluineen ja antaa kunnian yksin hänelle.”

Reginald Gray: Alfred Schnittke (1972)

Schnittke käyttää Naum Grebnevin venäjännöstä armenialaispyhimyksen teksteistä. Eräs vaikuttavimmista kohdista on toisessa osassa, jossa lohduttomasti maanpiiriä kiertävä sävelmotiivi osoittaa viestin koko kristikunnalle: niin sorretuille, sortajille, lohduttajille kuin lohduttomillekin.

Vaikka teoksen tyyli ja kuorokonserton käsite edustavat ortodoksista perinnettä, tekstin ekumeeninen sävy lienee ollut tärkeä Schnittkelle. Hän otti kasteen katolilaiseksi vuonna 1982 ja viittasi tuotannossaan myös protestanttiseen ja juutalaiseen musiikkitraditioon.

Monumentaalinen sävellys hyödyntää lukuisia stemmajakoja. ”Koko teos alkaa avosoinnulla, mutta tekstuuri liikkuu ja kasvaa riipaiseviin harmonioihin ja jopa voimakkaisiin koko- ja puolisävelaskelklustereihin”, Huovinen toteaa. ”Kuitenkin lopulta aina palataan takaisin tonaaliseen maailmaan, mikä juuri minulle kuvastaa nöyryyttä ja paluuta jonkinlaisten perusasioiden äärelle.”

Kuoromusiikin kausikonsertit alkavat

Somnium avaa Kuoromusiikin kausikonsertit -sarjassa 27.10. konsertilla Until the Daybreak. Temppeliaukion kirkossa kuultava ohjelmisto kunnioittaa Sven-David Sandströmiä (1942–2019), jonka syntymästä tulee 30.10. kuluneeksi 80 vuotta.

Sandströmin tuotanto vaihteli modernismista uusromantiikkaan, ja hän viittaa usein taaksepäin musiikinhistoriaan: erityisesti Bachiin ja Somniumin konsertissa Henry Purcelliin (1659-1695). ”Sandströmin nimessä on varmasti ruotsalaisalle kuoromaailmalle jotain samaa kuin Einojuhani Rautavaarassa suomalaiselle”, Huovinen pohtii.

”Sointimaailma on tonaalista ja soljuvaa, mutta sitä värittävät pienet riipaisevat puolisävelaskeleet ja epätäydellinen matala humina, joka on tietynlainen Sandströmin kuoromusiikin tavaramerkki. Riipaisevuus ja humina ovat kuin elämän kivuliaat hetket tai niiden muisto: ne eivät poistu silloin, kun elämä tuntuu ihanalta, vaan tekevät kauniista asioista jopa lohdullisempia ja muistuttavat meitä nauttimaan hyvistä hetkistä.”

Lisäksi konsertissa kuullaan Joonas Kokkosta ja jo somniumlaisten kestosuosikiksi muodostunut Frank Martinin Messu kaksoiskuorolle (1922). ”Toivon, että muutkin kuorot pääsevät heti sarjan ensimmäisellä kaudella näyttämään omaa ydinosaamistaan ja itsensä näköistä ohjelmistoa.”

Kuva: Frans Thomsson

Tommi Sepponen kuuluu myös Kuoromusiikin kausikonserttien hallitukseen ja kuvaa tuoreen yhdistyksen tekemisen meininkiä hyväksi. ”Hallituksessa on tällä hetkellä taidehallinnon, av-alan, it:n ja liike-elämän osaamista. Sekä tietysti primus motor Pasi Hyökki.”

Torstaisin kuultaviin kausikonsertteihin pääsee sekä kuorojen myymillä yksittäislipuilla että kausikorteilla, joita voi ostaa konserttisarjan verkkosivujen kautta. Konsertti-iltaan kuuluu myös teosesittelytilaisuus sekä Ritarihuoneella järjestettävissä konserteissa väliaikatarjoilua. ”Yleisöllä on lupa odottaa upeita konserttikokemuksia. Helsingissä on luvassa tasokasta kuoromusiikkia viikoittain.”

Somnium Ensemblen syksyn konsertteja:

To 1.9. klo 19 Floora ja Fauna, Lahden Sibeliustalo. Sinfonia Lahti, joht. Dalia Stasevska. Lausunta: Alma Pöysti, Dick Idman. Kuoron valmennus Elisa Huovinen. Liput ja koko ohjelma: Lippu.fi.
La 1.10. klo 16 VocalEspoo: Schnittke & Musorgski. Tapiolan kirkko. Somnium Ensemble, EMO Ensemble, joht. Elisa Huovinen. Markus Suihkonen, basso; Marita Viitasalo, piano. Liput: Lippu.fi
To 27.10. klo 19 Kuoromusiikin kausikonsertit: Until the Daybreak. Sandström, Martin, Kokkonen. Temppeliaukion kirkko. Joht. Elisa Huovinen. Erillislipunmyynti Holvi-kaupassa aukeaa myöhemmin. Kausikortit (Syksy 1) myynnissä nyt.
La 17.12. klo 18 Somnium Ensemblen perinteinen joulukonsertti. Suomenlinnan kirkko. Joht. Elisa Huovinen. Holvi-kauppa aukeaa myöhemmin.