Somnium Ensemble on valittu osallistumaan Ranskan Tours’isssa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävään kansainväliseen Florilège Vocal de Tours -kuorokilpailuun, joten toukokuun viimeisenä päivänä lähdemme kuoron historian järjestyksessä toiselle kisamatkalle. Syksyllä 2014 kisasimme Sveitsissä Neuchâtelin kansainvälisessä kuorokilpailussa. Sieltä mukaan lähti 2. sija sekä yleisön suosikki -palkinto.
Florilège Vocal de Tours on kuoromusiikin festivaali ja kansainvälinen kuorokilpailu, joka kuuluu European Grand Prix for Choral Singing -verkostoon. Se tarkoittaa, että voittaja on seuraavana vuonna mukana kisaamassa Grand Prix -palkinnosta jossakin verkostoon kuuluvan kilpailun kotikaupungissa.
Kilpailussa edellytetään monipuolista ohjelmaa, joten pääsemme näyttämään osaamistamme renessanssista aikamme musiikkiin ja esiintymään myös pianon säestyksellä. Ranskalaiset säveltäjät ja toisaalta kotimaisen musiikin esittely ovat tärkeällä sijalla. Johtajamme Tatu Erkkilä on pyrkinyt laatimaan ohjelman, joka olisi mahdollisimman paljon kuoron itsensä näköinen. ”Kilpailemaan ei mennä vain kilpailun takia, vaan tämä on myös edustusmatka, jolla haluamme viedä 9-vuotiasta Somniumia sekä suomalaista kuorotaidetta ja -osaamista maailmankartalle”, hän sanoo. ”Kilpailuohjelmisto kattaa seitsemän Euroopan maata ja melkein yhtä monta kieltä. Tähän monipuoliseen haasteeseen olemme ilomielin halunneet tarttua, ja toivomme sen vievän meidät pitkälle kilpailussa – ja miksei myös tulevaisuudessa.”
Kilpailussa on alkusarja sekä vapaaohjelma, joista parhaat valitaan finaaliin. Lisäksi kuorot voivat osallistua erilliseen renessanssikilpailuun, ja koska renessanssimusiikki on alusta asti ollut kuoron sydäntä lähellä, tartuimme innolla tähän tilaisuuteen.
Lisää kisamatkan kuulumisia päivitetään blogiin matkan myötä!
Kuva: David Brossard