Olen Niilo Erkkilä, 23-vuotias tenori. Opiskelen klassista laulutaidetta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ensimmäistä vuotta. Valmistuin Helsingin Konservatoriosta muusikoksi viime keväänä opiskeltuani siellä kaksi lukuvuotta. Kuten moni muukin Somniumin miesäänistä, aloitin lauluharrastukseni Cantores Minores -poikakuorossa. Aloitin 10-vuotiaana, ja poikakuorouralleni mittaa tuli kahdeksan vuotta. Lopetin ennen ylioppilaskirjoituksia ja lähdin samantien lukion jälkeen armeijaan, jossa vietin 347 päivää.
Somnium Ensembleen liityin vuonna 2011 ja olin silloin 15-vuotias yhdeksäsluokkalainen. Kuoron historian nuorimpana mukaan liittyneenä laulajana pidän siis hallussani ennätystä, jota on mielestäni lähes mahdotonta rikkoa.
Liittyessäni Somniumiin kuoron taso ei todennäköisesti ollut yhtä mainio kuin se tällä hetkellä on, mutta siltä se nuoresta yläastelaisesta tuntui. Olin käynyt kuuntelemassa Somniumia ennen kuoroon liittymistä ja vakuutuin, että tänne olisi siistiä päästä. Niinpä Tatun kanssa sovittiin, että mukaan vaan ja kakkostenoriin. Stemmaan, jossa olen viihtynyt jo kahdeksan vuotta. Laulajana kehityin hyvin paljon Somnium Ensemblen rivissä ennen laulunopiskelujeni aloittamista. Somniumissa laulaminen on tukenut laulun ammattiopintojani usealla tavalla. Musiikin esittäminen soivalla äänellä, tyylinmukaisesti, tarkasti ja vieraiden kielten foneettisen korrektiuden painottaminen sekä halu tehdä oikein ovat muutamia asioita, joista on ollut valtava hyöty muusikoksi ja laulajaksi opiskellessani. Yleistä hoitamista tietenkään unohtamatta.
Juhlavuonna parasta on ollut nähdä koko kuorossa palava halu onnistua ja no, hoitaa. Tatun A-kurssissa Bachin Magnificatin esitys oli huippusuoritus. Tiukka aikataulu, varsinkin elokuussa, on saanut kuoron tason ja keskittymisen priimakuntoon. Kuitenkin kiireestä huolimatta onnistuimme Italiassa Arezzossa ”keskiyön” kisavedossamme laulamaan parastamme ja saimme uskomattoman hienon levymme viimeisetkin teokset purkkiin. 10-vuotisjuhlakonsertti oli jymymenestys, 16.11. pidetyistä vuosijuhlista puhumattakaan.
Kaikkea tätä rumbaa helpottamassa on ollut Somniumissa vallitseva hieno yhteishenki. En usko, että hirveän moni kuorolainen torstai-iltaisin saapuu Mikael Agricolan kirkolle vastahakoisesti. Kuorolaiset saapuvat harrastamaan kuorolaulua. Maailman parasta harrastusta. Musiikki, ystävät ja yhdessä tekeminen. Näiden asioiden positiivisesta yhteisvaikutuksesta minulla on henkilökohtaista kokemusta armeija-ajaltani. Kun eräänä syyskuisena perjantaiaamuna heräsin kuudelta aamulla Santahaminan punkassa, muistan levollisen ja tyytyväisen olon vallinneen. Olin nukkunut parhaiten kuukausiin ja silloin mietin, että mistä tämä mahtaa johtua. Vasta joitain päiviä myöhemmin tajusin, että syynä tähän oli torstai-iltana viettämäni harjoitteluvapaat Agricolan kirkon kryptassa Somniumin harjoituksissa Visa Yrjölän johdolla. Siitä lähtien olin aina harjoitteluvapailla torstai-iltaisin, jos vain silloinen palvelus sen mahdollisti.
Kaiken tämän jälkeen voin sanoa, että tämän kuoron ollessa osa elämääni on ollut hienoa kasvaa aikuiseksi, ja toivon Somniumin säilyttävän upean kokonaisuutensa, myöskin sinä jonain päivänä, kun minunkin täytyy kuoron rivit jättää. Onnea Somnium Ensemble 10 v.!