Huhtikuun viimeinen viikonloppu huhkittiin Riihimäen varuskuntakirkossa kevään viimeisen levytyssession parissa. Ihanan aurinkoinen sää ja vihertävä kevättunnelma ympäröivät somaa kirkkoa, jonne ei kantautunut mitään ulkoisia häiriöääniä joitain innokkaita lintuja lukuunottamatta. Entinen ortodoksikirkko tarjoaa avaran, ilmavan akustiikan, jossa pääsimme fiilistelemään isoa ja pehmeää sointia. Unesi ääni -albumin levytykset jatkuvat sitten elokuussa. Rupeama oli niin onnistunut, että tuskin maltamme odottaa pääsevämme marraskuussa kuulemaan valmiin lopputuloksen!
Kuva: Tommi Sepponen
Viikonlopun ohjelmassa oli paljon herkkiä pianissimoita, joiden parissa työskenneltiin intensiivisesti. Lisäksi valikoimassa oli niinkin monta eri kieltä kuin saksa, ranska, suomi, englanti ja latina. Yhteensä purkitettiin viisi kappaletta koko kuoron voimin sekä yksi renessanssiteos pienryhmällä – säveltäjäniminä Mauersberger, Fauré, Kuula, Whitacre, Victoria ja Viadana. Tuottajamme Visa Yrjölä oli jälleen mies paikallaan äärimmäisen tarkkoine korvineen sekä väsymättömän energisine asenteineen. Pitkien tuntien aikana Visa osasi kannustaa kuoron koko ajan parempiin tulkintoihin.
Levytyssuoritus on nykyaikaisella, monista otoista koostuvalla menetelmällä aivan toisenlainen taiteellinen kokonaisuus kuin konserttiveto. Levytettäessä on kuin zoomaisi koko ajan lähemmäs ja lähemmäs nuotin pintaa. Pieniä osasia työstäessä yksityiskohtiin pääsee niin syvälle, että ne alkavat elää omaa elämäänsä. Kappale ikään kuin laajenee sisältäkäsin. Onneksi isompien kaarien tuntua ei lainkaan menetetty, etenkin kun Tatu on valinnut levylle niin inspiroivia ja perin somniumlaisia kappaleita. Kuorolla ei ollut vaikeuksia eläytyä unenomaisiin, melankolisiin ja haaveellisiin tunnelmiin yhä uudestaan ja aina vain sisäistyneemmällä meiningillä. Huomasi, että levyttäminen oli kolmen vuoden takaiseen Ad Mariamiin verrattuna nyt huomattavasti helpompaa!
Kuva: Tommi Sepponen
Levytyksen aikaperspektiivissä tuttujen teosten tulkinnatkin pääsivät kehittymään Tatun ja tuottajan ristivalotuksessa. Oli mielenkiintoista huomata, miten moneen kertaan tehty ja vaikkapa Tours’in kisoissakin koeteltu tulkinta lähti uuteen suuntaan. Vielä hienompia olivat ne monet hetket, kun jokin pikkuinen asia, onnistuneen vähittäinen crescendo tai vaikean konsonanttiyhdistelmän yhtäaikainen napsahtaminen levittivät ilmaan kollektiivisen, itseään ruokkivan onnistumisen fiiliksen, ”tästä tulee hyvä otto”, joka tarttui salamannopeasti kaikkiin. Hienon musiikin ääressä ei tullut tylsää, vaan tuntui, että teoksista saattoi henkilökohtaisestikin löytää aina vain lisää. Lisäksi teknisellä tasolla oli palkitsevaa koetella itseään ja yhä uusilla otoilla testata erityyppisiä lauluteknisiä mielikuvia.