Somnium Ensemblen uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu Elisa Huovinen. Hän aloittaa kautensa tammikuussa 2021 toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Somnium Ensemblen taiteellisena johtajana sen perustamisesta alkaen toiminut Tatu Erkkilä kiinnitettiin syyskuun alussa apulaiskuoromestariksi Nationaltheater Mannheimiin Saksaan kahden vuoden sopimuksella. Erkkilän pitkä kausi päättyy joulukuussa, jolloin hän johtaa vielä joulukonserttikiertueemme. Kuoro toivottaa Elisan tervetulleeksi ja odottaa innolla uutta yhteistyötä!
Elisa Huovinen kertoo odottavansa kauttaan innostunein mutta levollisin mielin. “Somnium Ensemble on yksi maamme huippukuoroista, jonka edessä johtaja pääsee välittömästi kiinni musiikillisiin asioihin. Se on tietynlainen unelmainstrumentti, jonka kanssa melkein kaikki tuntuu mahdolliselta. Tällaista paikkaa ei voinut olla hakematta,” kommentoi Elisa Huovinen. “Toki korkeatasoinen kuoro myös haastaa johtajaa entistäkin yksityiskohtaisempaan tarkkuuteen niin teknisissä kuin ilmaisullisissakin asioissa. Tuntuu hyvältä lähteä suunnittelemaan ohjelmistoa osaavalle laulajistolle. Kuoron perustaja ja pitkäaikainen taiteellinen johtaja Tatu Erkkilä on tehnyt upeaa ja pitkäjänteistä työtä, jota toivon voivani jatkaa tästä eteenpäin!”
Huovinen on aikaisemmin vieraillut Somnium Ensemblen edessä vuonna 2015. Lokakuussa hän otti lyhyellä varoitusajalla johdettavakseen konserttimme VocalEspoo-festivaalilla.
Elisa Huovinen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian musiikin johtamisen aineryhmästä sekä musiikkipedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta pääaineenaan kuoron- ja yhtyeenjohto. Vuonna 2018 Huovinen voitti ensimmäisen palkinnon sekä Suomalaisessa kuoronjohtajakilpailussa että kansainvälisessä Gheorghe Dima -kuoronjohtokilpailussa. Vuonna 2016 hänet palkittiin parhaan kuoronjohtajan palkinnolla Krakovassa Cracovia Cantans -kuorofestivaalilla. Tällä hetkellä Huovinen toimii Turun yliopiston kuoron, Suomen Nuorisokuoron sekä Akademiska Sångföreningenin taiteellisena johtajana. Hän on konsertoinut vierailevana johtajana lukuisten suomalaisten kuorojen sekä mm. Transilvanian filharmonisen kuoron ja Viron filharmonisen kamarikuoron kanssa. Lisäksi Huovinen toimii tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa ja on vuodesta 2018 vaikuttanut Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen puheenjohtajana. Hän työskentelee myös laulajana mm. Sibelius-Akatemian vokaaliyhtyeessä.
Somniumin perustajan Tatu Erkkilän kausi taiteellisena johtajana huipentuu Unelmien joulu -kiertueeseen Tammisaaressa, Porvoossa ja Suomenlinnassa. Jäähyväiskiertueella tunnelmoimme yhteisen taipaleemme kauneimmilla joulusuosikeilla keskellä talven pimeyttä! Klikkaa itsesi Facebook-tapahtumaan tästä.