Tänä vuonna Somnium Ensemblella on ilo viedä jouluohjelmistonsa sekä Porvoon tuomiokirkkoon että Suomenlinnan kirkkoon. Perinteinen Suomenlinnan konsertti on kuulunut Somniumin kalenteriin jo vuodesta 2011 asti. Nyt konsertti saa kuitenkin aivan erityisen merkityksen, kun Elisa Huovinen ja Tatu Erkkilä juhlistavat yhdessä kuoron taiteellisen johtajan vaihdosta. Millä mielin Elisa, Tatu ja yleisöön tänäkin vuonna suuntaava toimittaja Seija Vaaherkumpu odottavat Unelmien joulua?
Elisa Huovisen johtajakauden avaus on nyt onnellisesti takanapäin, ja katseet on käännetty jouluun. ”Nyt tuntuu hienolta! Konsertissa oppii aina todella paljon: kuoron osaaminen nousee ikään kuin toiselle tasolle. Yhteismusisointi ja keskinäinen kommunikointi niin ikään syvenevät.”
Elisalle joulu Somniumin kanssa ei kuitenkaan ole ensimmäinen. Hän vieraili kuoron johtajana Suomenlinnassa jo vuonna 2015. ”Muistan, että lauloimme teoksia kirkkoslaaviksi, varmaankin osia Rahmaninovin Vigiliasta ja lisäksi Pärtin Bogoroditse Devon. Se oli ehkä ensimmäisiä konserttejani, jolloin tuntui, että edessä on niin hyvä kuoro, että voin johtaa mitä tahansa ja kuoro seuraa.”
Porvoossa Somnium pääsee esittämään joulusuosikkejaan ja uusia tuttavuuksia yhdessä Etelä-Suomen merkittävimmistä kirkoista. Neitsyt Marialle pyhitetyn tuomiokirkon vanhimmat seinät ovat 1200-luvulta ja kirkon nykymuoto sekä seinämaalaukset 1400-luvulta. ”Keskiaikaisena kivikirkkona se on hyvin tunnelmallinen ja jollain tavalla oikein sopiva joulukonserttikirkko”, Elisa toteaa. ”Porvoo on muutenkin todellinen joulukaupunki ja olen aina nauttinut siellä konsertoinnista!”
Lauttamatka joulun valoon
Alun perin ortodoksisena varuskuntakirkkona toimineen Suomenlinnan kirkon syleilevä akustiikka on jo erottamattomalta tuntuva osa Somniumin joulua. ”Tunnelma on varmasti valmiiksi latautunut ja samanaikaisesti sekä nostalginen että kutkuttavan jännittävä.”
Ohjelmistosta Elisa haluaa nostaa esiin Arvo Pärtin sarjan Sieben Magnificat-Antiphonen (1988) ja Toivo Kuulan sekä Juhani Komulaisen jouluklassikot Rukous (1917) ja Vinternatten (2009). ”Pärtistä Somnium on aiemmin esittänyt erillisiä osia. Sävellys edustaa tintinnabuli-tyyliä puhtaimmillaan. Tekstit ovat katolisen liturgian joulunalusajan antifoneja, joita on esitetty Marian kiitosvirren eli Magnificatin yhteydessä.”
Elisa ja Tatu johtavat Suomenlinnan konsertin yhdessä ja samalla nähdään kapulanvaihto, jonka koronarajoitukset viime keväänä siirsivät. ”Olemme tunteneet Tatun kanssa yli kymmenen vuotta. Tatulla on ollut pitkäjänteisyyttä ja taitoa luoda oma kuoro ja kehittää siitä yksi maan parhaimmista.” Sekä uusi että väistynyt taiteellinen johtaja pitivätkin vaihdoksen juhlistamista tärkeänä. ”Tatu ansaitsee kunnian siitä, millainen Somnium tällä hetkellä on, ja siihen nähden kapulanvaihto on minulle oleellinen ele: tulee sellainen olo, että Tatu ja kuoro luottavat minuun niin paljon, että ovat valmiita siirtämään luotsauksen käsiini.”
Somniumin kuulijoille Elisa haluaa toivottaa rauhallista joulunaikaa. ”Toivon kovasti, että näemme konserteissa sankoin joukoin!”
Ensimmäiset kymmenen joulua
Marraskuun toisella viikolla Tatu Erkkilä astui pitkästä aikaa perustamansa kuoron eteen. Vielä vuosi sitten tähtäimessä siinsi joulunajan jäähyväiskiertue, mutta korona muutti kaiken.
Tarinan onnelliseksi lopuksi Tatu pääsee nyt johtamaan osan Unelmien joulun ohjelmasta. ”Viimeiset noin 15 kuukautta ovat olleet heittämällä elämäni rankimmat, mutta nyt kuuluu paljon parempaa! Suuret elämänmuutokset keskellä pandemiaa ovat onnekkaasti pakottaneet menemään sisäänpäin: kaiken ahdistuksen keskellä on ollut paljon aikaa miettiä omaa taiteilijuuttaan, identiteettiään ja sitä, missä on hyvä olla.”
Tatu työskentelee parhaillaan toista kautta Mannheimin oopperatalossa Saksan Baden-Württembergissä suomalaisen kuoromestari Dani Jurisin työparina. Somniumin ruorista irtautuminen ei toki ole ollut aivan pikku juttu. ”Pärjäilen metaforien maailmassa vaihtelevalla menestyksellä ja seuraavaa ei kannata ottaa liian tosissaan, mutta Somniumista johtajan paikalta pois siirtyminen ja elämän jatkaminen muualla on tuntunut hieman kuin oma lapsi kasvaisi ulos kotoa omilleen. Se on iso emotionaalinen prosessi omassa elämässä, niin taiteellisesti kuin yhteisöllisestikin.”
Pitkään siirtyneiden jäähyväisten sijoittaminen Suomenlinnan joulutunnelmaan vaikutti Tatusta loogiselta. ”Tuntuu todella hyvältä, tyhjentävältä ja turvalliseltakin tehdä viimeinen konserttini Elisan kanssa yhdessä. Varsinainen kapulanvaihtoseremonia jääköön kuitenkin kutkuttavaksi yllätykseksi!”
Kun ajatuksena oli ottaa ohjelmaan kuorolle rakkaita joulukappaleita vuosien varrelta, valinnat eivät olleet aivan helppoja. Uusi tuttavuus on sen sijaan Sergei Tanejevin muhkeasointinen Molitva (Rukous, 1909). ”Tutustuin Mannheimissa syksyllä 2020 Rahmaninovin opettajan Tanejevin musiikkiin, jota esitetään Suomessa vähänlaisesti. Kuulan Rukouksen rinnalla on siis nyt toinen samanniminen teos, jonka teksti on nimenomaan hengellinen runo.”
Kuten kuorolle, myös Tatulle Suomenlinnan joulukonsertista on tullut rakas jouluperinne. ”Se on ollut tietynlainen vuosikatsaus kuoroon ja itseensä. Suomenlinnaan kiteytyy paljon muistoja opiskeluajoista sekä erilaisista pikkujoulujuhlista ja jatkoista konsertin jälkeen.” Perinne on auttanut hahmottamaan kuoron kehityksen virstanpylväitä. ”Suomenlinnassa olemme myös eniten yhtä yleisön kanssa. Se on vangitsevaa ja luo pohjaa ja merkitystä kaikelle.”
Tällä kertaa Tatu astuu Suomenlinnan lautalle aivan erityisen kiitollisin mielin. ”Kaipuu tuttuun ja turvalliseen on valtava ja muutos vie aikaa, mutta niin vain elämässä kaikelle on oma hetkensä – omani Somniumin puikoissa oli nämä ensimmäiset 11 vuotta.”
Tulevaisuuteen kelpaa katsoa, ja uudetkin joulukonsertit ovat jo Tatun mielessä. ”Toivon, että saan viiden vuoden päästä tulla taas Suomenlinnaan kuulemaan Somniumia ja näkemään, missä silloin mennään. Se on lohdullinen ja lämmin ajatus siksikin, että näen nousukiidon vain jatkuvan, kiitos upean Elisan. Omassa sydämessäni Somnium ei rakkauden syleilemältä paikaltaan tule koskaan siirtymään!”
Yhteinen elämys
Somniumlaisille on vuosien mittaan kirkastunut, kuinka erityisestä tunnelmasta Suomenlinnan kirkon suojissa saadaan nauttia. Mutta entäpä yleisö?
Erään vastauksen osaa antaa tänä vuonna neljättä kertaa konserttiin saapuva Seija Vaaherkumpu, joka puhuu Suomenlinnan kokemuksista innolla. ”Konsertti on silkkaa nautintoa, joka alkaa jo kauan ennen konsertin ensi säveliä ja kestää pitkään. Jo merimatka liu’uttaa kuulijan ajatukset tulevaan konserttiin. Hetken kävely Suomenlinnan miljöössä yhdessä muun konserttiyleisön kanssa luo yhteisöllisen tunnelman, joka kirkossa vielä vahvistuu. Tänne on todellakin tultu varta vasten ja asioikseen musiikkia kuuntelemaan.”
Yhtenä vuonna Vaaherkumpu kertoo Kauppatorille ajetun suoraan Oulusta ja toisena keskeltä jouluostosten tuoksinaa. ”Silloin juoksimme kiireessä pizzalaatikot sylissä rantaan ja söimme hätäisesti kylmät pizzat sähkölaatikon päältä ennen lautan lähtöä.”
Toimittajana Yleisradiossa työskentelevälle Vaaherkummulle Suomenlinnan konsertti on merkinnyt arjen unohtamista ja askelia lähemmäs joulua. ”Itse asiassa on käynyt niin, että meille ei enää taida joulu tulla ilman Somniumin joulukonserttia.”
Myös Vaaherkumpu korostaa konserttitilanteen poikkeuksellista lämpöä. ”Kuoro ja yleisö ovat jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla yksi ja sama: kuulijalle tulee olo, että tämä on yhteinen juttu.” Tällä kertaa odotuksissa on näköaloja sekä uuteen että tuttuun. ”Meille kerta on ensimmäinen, kun kuulemme kuoroa Elisan johdossa ja tietysti on mukava päästä vielä näkemään osa konsertista myös Tatun johtamana. Jäähyväiset ovat olleet pitkät ja ehkäpä tämäkin vaikuttaa juuri tulevan konsertin tunnelmaan.”
Pandemian käänteet ovat merkinneet yleisöillekin pitkää erossaoloa konserteista. Tilapäiset rajoitukset ovat koskeneet voimakkaasti musiikkioikeuksia, ja elävä musiikki tuntuu nyt kuin uudesti koetulta. Vaaherkumpukin odottaa Somniumin kanssa jaetuilta joulun säveliltä paljon. ”Pitkän konserttitauon jälkeen on taas mahdollista kuulla elävää musiikkia ja vieläpä laulettuna. Niinhän se on, että kuorolaulu yhdistää sydämet.”
Unelmien joulu -konsertit:
pe 3.12. klo 19 Porvoon tuomiokirkko – vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa. Johtaa Elisa Huovinen
la 11.12. klo 18 Suomenlinnan kirkko – liput 25/15 euroa Holvi-verkkokaupasta tai kirkon ovelta ennen konserttia. Johtavat Elisa Huovinen ja Tatu Erkkilä
Noudatamme ajankohtaisia viranomaissuosituksia, ja tiedotamme mahdollisista erityisjärjestelyistä tarkemmin ennen konsertteja. Suosittelemme ennakkolipunmyyntiä tai korttimaksamista. Käytäthän maskia konsertissa!
Lue myös kuorolaisten ajatuksia Suomenlinnan konsertista kahden vuoden takaa.