Nimeni on Matti Lind ja ikää on 26 vuotta. Olen ammatiltani musiikkipedagogi, tarkemmin sanoen trumpetinsoiton opettaja. Opetan tällä hetkellä Itä-Helsingin musiikkiopistossa trumpetin ja muutaman muun vaski-instrumentin soittoa ja johdan alkeispuhallinorkesteri Piipareita. Lisäksi opetan Helsingin Saksalaisen koulun musiikkikoulussa. Töiden ohella soitan trumpettia Boston Promenade -big bandissa sekä funk-bändi Get Me’ssä.
Kuoroharrastukseni aloitin ns. ”vahingossa”. Vaihdoin koulua vuonna 2002 Kaisaniemen ala-asteen musiikkiluokalle. Musiikkiluokan hausta pääsi myös Cantores Minores -poikakuoron koelauluihin. Niin kuin monen muunkin cantislaisen, minunkin äitini kehotti käymään kokeilemassa kuoroharjoituksia. Äidin mukaan olin tullut ensimmäisistä harjoituksista todella iloisena ja todennut että ”sä et tiedä kuinka kauniisti me laulettiin”. Sanomattakin selvää, että kuoroharjoituksissa käyminen jatkui. Cantiksessa tuli sitten tehtyä lukuisia ulkomaanreissuja (mm. USA-Kanada, Intia, Eurooppa) ja kiertueita sekä isoja kuoroteoksia, jotka myös oman instrumentin puolesta puhuttelivat suuresti. CM-vuosinani toimin pitkään kuoron poikasopraanosolistina, äänenmurros iski omalla kohdalla kuorokavereita paljon myöhemmin. Suurin osa Somniumin nykyisistä miesäänistä jotka olivat tuolloin vielä cantiksessa, olivat jo miesäänissä kun minä vielä laulelin sopraanoa.
Poikakuoro alkoi sitten lukiovuosina maistumaan hieman kuluneelta, eikä uusi stemma (tenori 1) aluksi tuntunut niin omalta kuin poikasopraanojen stemmat. Päädyin lukion viimeisenä vuotena Sibelius-lukion kamarikuoroon, josta Marjukka Riihimäki sitten rekrytoi minut Grex Musicukseen.
Muistan hämärästi, kun Tatu rupesi aikoinaan perustamaan Somniumia. Taisi Tatu minua kuoroon parikin kertaa kysyä, mutta kieltäydyin kohteliaasti vedoten ”muka kiireiseen” kalenteriini. Todellinen syy oli se, että fanitin kuoroa ja pidin sen soundista. Halusin tuolloin pitää Somniumin sellaisena kuorona, jota saatoin käydä kuuntelemassa ilman että olisi itse tarvinnut esiintyä keskittyen vaan nauttimaan konserttielämyksestä. Vuonna 2014 palasin armeijasta takaisin opintojeni pariin ja pohdin jatkoani Grex Musicuksessa. Koin, että kevyempi kuorolaulanta oli jo koettu Grexissä sekä armeija-aikoina perustamassani Varusmiessoittokunnan a cappella -yhtyeessä. Paloin halusta päästä laulamaan vaativampaa klassista ohjelmistoa. En tiedä oliko se sattumaa vai kohtaloa, mutta pohdintojeni aikana Tatu soitti minulle ja kysyi taas halukkuuttani tulla Somniumiin. En voinut enää kieltäytyä.
Ykköstenori kuoroleirikeskuksen talvimaisemissa.
Mikä tekee Somniumista erityisen? Siihen on mielestäni helppo vastata. Se ei ole pelkästään kuoro vaan intohimoinen, ahkera, vaativa, hauska ja lämmin yhteisö, jossa jokainen laulaja on tärkeä. Kuorolaiset ovat osa toistensa elämää niin arjessa ja vapaa-ajalla kuin kuoroharjoituksissa ja konserteissa. Somniumin toimintaan kuuluu olennaisesti jo monessa blogissa mainittu ”hoidetaan”-termi. Se liittyy laulamisen lisäksi myös siihen, että kuoron sisäiset hallitustyöt ja muut vastaavat toimet hoidetaan kuorolaisten omin voimin.
Somniumissa mies- ja naisäänillä on omat vahvuutensa, jotka yhdessä luovat Somniumin soundin. Suurin osa Somniumin miesäänistä on laulanut yhdessä jo pikkupojista asti cantiksen riveissä, ja loput ovat sulautuneet tähän riviin mielestäni täydellisesti. Voisi hyvin kuvitella, että Somniumissa laulavat naisetkin olisivat laulaneet samalla lailla pikkutytöistä asti yhdessä niin kuin miehet. Laulajien välillä valitsee syvä luottamus siihen, että jokainen kantaa kortensa kekoon ja hoitaa oman osuutensa. Silloin kuin toinen hengittää tai jänistää on ns. taisteluparin hoidettava homma.
Somnium on antanut minulle uusia ystäviä ja unohtumattomia kokemuksia ja elämyksiä. Yhdessä jännitetyt kilpailutulokset niin Sveitsissä kuin Ranskassa ovat olleet sellaisia hetkiä mitä en ole missään muualla kokenut. Ja silloin kun Somnium soi parhaimmillaan, on itseni kaltaisen ”raavaan miehen” myönnettävä, että tippa saattaa tulla linssiin ja se on yksi hienoimmista asioista mitä kuoromusiikki voi antaa. Kuorolaulusta saadut tunnetilat ovat jotakin, mitä orkesterimuusikkona ei mielestäni voi saada. Kaikkien kokemuksien lisäksi kuorossa lauletaan useilla eri kielillä ja oikeanlaisesta ääntämisestä ollaan hyvin tarkkoja. Ranskaa, latinaa, italiaa ja venäjää uskaltaisin väittää lausuvani nykyään vain huonosti, enkä enää todella huonosti.
Sen lisäksi, että kuoro antaa ns. henkisesti, on mielestäni Tatun ja nyt viime aikoina Georgen näkemykset kuoron ohjelmistosta olleet todella antoisia. Ohjelmisto on ollut juuri sitä mitä Somniumista lähdin hakemaan eli haastavaa, kehittävää, mielenkiintoista ja monipuolista. On ollut ilo huomata, kuinka paljon erilaista ja hyvää kuoromusiikkia on olemassa, mistä minulla ei ole entuudestaan ollut mitään havaintoa.
Juhlavuodelta odotan suuria tunteita, riman korottamista ja ylittämistä, musiikillisia onnistumisia sekä Somniumin versioita Brahmsin Ein deutsches Requiemista ja Bachin Jouluoratoriosta. Eniten odotan juuri näitä isompia orkesterin kanssa esitettäviä teoksia, koska pieni poikasopraano takaraivossani hinkuu ja puhkuu intoa päästä esittämään näitä hienoja teoksia jälleen, joita niin monta kertaa tuli poikakuorossa laulettua.