”Somnium tuki itsenäistymisprosessia muusikkona” – Alumnit muistelevat

05.11.2019 Auli Särkiö-Pitkänen Kuorolaiset

Somnium Ensemblen 10-vuotisjuhlakonsertti huipentuu yhteisnumeroon entisten laulajien kanssa, kun joukko alumneja vuosien varrelta liittyy mukaan Hubert Parryn monumentaaliseen, musiikin ja runouden yhteensulautumista ylistävään Blest Pair of Sirens -oodiin. Kaksi varhaisvaiheissa mukana ollutta laulajaa kertoo nyt muistojaan ja tuntemuksiaan Somniumista!

Ruut Mattila, 28-vuotias mezzosopraano

”Aloitin tänä syksynä Sibelius-Akatemian oopperaluokalla, sitä ennen tein kandin Siban laulumusiikin osastolla. Somniumissa lauloin perustamisesta alkaen kesään 2013, jolloin Somnium osallistui ensimmäistä kertaa Tampereen Sävel -kilpailuun.

Olin abi Sibelius-lukiossa, kun Somnium perustettiin, ja laulaminen Somniumissa tuki vahvasti itsenäistymisprosessia muusikkona. Oli tärkeää saada jo nuorena kokemus siitä, että asioita voidaan tehdä kunnianhimoisesti myös itse, eikä kaiken tarvitse tulla aikuisilta ja ulkopuolelta. Aluksi kaikki oli tietenkin pienempää, ja myöhemmin johtajan ammattitaidon lisääntyessä koko kuoron taso on noussut ja toiminta kasvanut valtavasti. Kuitenkin jo heti vielä nimettömän kuoron ensimmäisistä harjoituksista lähtien meillä oli sellainen itsetunto, että pystytään tekemään itse, ja tavoitteet oli kovat.

Oli myös kiva olla mukana siinä Somniumin ensimmäisen ytimen muodostamisessa. Siinä ei lähdetty laittamaan lappuja lukion seinille, että hae kuoroon, vaan koottiin yhdessä porukka ihmisistä, joiden ajateltiin olevan kiinnostuneita ja innostuneita (ja tietenkin hyviä laulajia!). Näin syntyi lämmin ja motivoitunut henki, joka näkyy Somniumissa edelleen.

Jollakin lailla olen aina tiennyt, että haluan laulaa, mutta kesti kauan ennen kuin olin valmis todella tekemään päätöksen siitä, että keskityn laulamiseen täyspäiväisesti. Somniumin klassinen ohjelmisto tuki ammattiopintojen alkuvaiheessa oman äänen löytymistä. Lauloin Somnium-vuosinani yhteensä kolmessa stemmassa – aloitin ykkössopraanona ja päädyin kakkossopraanon kautta ykkösalttoon. Kun vielä viime keväänä sain olla mukana Somniumin Magnificatissa alttosolistina, niin nyt on koko spektri käyty läpi 🙂

Paljon onnea upealle 10-vuotiaalle Somniumille, iloa ja menestystä myös seuraaviin vuosikymmeniin!”

Somnium valmistautumassa 5-vuotisjuhlakonserttiin Temppeliaukion kirkossa marraskuussa 2014. Kuva: Joanna Mehtälä

 

Oula Yliperttula, 27-vuotias IT-konsultti

”Lauloin Somniumissa kaksi vuotta vuodesta 2010 vuoden 2012 loppuun.  Tämän jälkeen siirryin armeijaan ja sitä myötä eri hommiin. Tällä hetkellä työskentelen IT-alalla ratkaisukonsulttina.

Tatuun olin tutustunut jo vuosia aiemmin hänen tultuaan Cantores Minorekseen laulamaan pari vuotta itseäni myöhemmin. Tatusta näki jo varhain erityisen innostuksen kuorolaulamiseen, ja oli tosi hienoa, että myöhemmin ollessamme molemmat opiskelemassa Sibelius-lukiossa Tatu perusti Somniumin ja kutsui minut laulamaan. Lähdin innokkaasti mukaan, koska olin hakenut mahdollisuutta harrastaa kuorolaulamista myös väistämättä päättyvän poikakuorouran jälkeen. Somnium myös tarjosi mahdollisuuden laulaa ensimmäistä kertaa sekakuorossa.

Tatulla oli alusta alkaen todella hyvä ymmärrys kuorolle sopivista kappaleista, ja uskon tämän säilyneen tähän päivään asti. Tuntui, että kuoron henki oli mukavan rento, ja se, että monet tunsivat toisensa mahdollisesti useampaakin eri kautta loi kuoroon hyvän ilmapiirin ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Sointi oli jo liittyessäni mielestäni yllättävän hyvä, mutta taso nousi edelleen kuoron saadessa enemmän treeni- ja keikkakokemusta ja uusia kappaleita katalogiin. Muistan jo omalta ajaltani kunnianhimoisen ohjelmiston, jonka kuoro kuitenkin otti ennakkoluulottomasti vastaan, uskon saman olevan totta nykyäänkin! Erityisesti parin vuoden Somnium-ajasta mieleeni jäivät joulukonsertti Suomenlinnassa ja aina-niin-ihanat aamumessut Agricolan kirkossa 😉

Somniumissa laulaminen tarjosi paljon uusia elämyksiä ja tuttavuuksia. Pääsin haastamaan itseäni laulajana sekä vaihtelevan ohjelmiston että uudenlaisen kuorodynamiikan kautta. Musiikillisesti kuorolaulu antaa jo paljon – musiikkia oppii kuulemaan eri tavoin ja mm. harmonioiden ymmärtämisen oppiminen on hieno tunne, mutta kuoro antaa ihmiselle paljon myös sosiaalisella tasolla. Yhteiset kokemukset yhdistävät ihmisiä ja näitä aikoja on hauska muistella myöhemmin. Voin sanoa tämän omasta kokemuksestani!

Toivotan kaikkea hyvää 10-vuotiaalle Somniumille ja toivon, että laulun ilo säilyy yli seuraavankin vuosikymmenen! On ilo ja kunnia päästä juhlistamaan kuoroa yhdessä ensi lauantaina!”

Lisää kuoron historiaa juhlavuoden ohjelmakirjassamme, jota on ostettavissa konsertissa.

Somnium Ensemblen 10-vuotisjuhlakonsertti 9.11. klo 19 Temppeliaukion kirkossa