Somnium Ensemblen marraskuussa 2019 julkaistu albumi Unesi ääni on valittu Yleisradion vuoden levyksi 2019! Tämä on huikea tunnustus paitsi meille ja Tatu Erkkilän pitkäjänteiselle työlle myös suomalaiselle kuoroelämälle yleensä ja […]
Ei syntymäpäiväjuhlia ilman synttärikakkua: Somnium Ensemblen 10-vuotisjuhlakonsertissa täytekakkuna komeilee Alex Freemanin uusi sävellys Cathedral of Spring. 9.11. kantaesityksensä saava teos on kuoron kaikkien aikojen ensimmäinen tilausteos. Freemanin musiikkiin somniumlaiset saivat ensikosketuksen, […]
Olen Topias Rantanen, 25-vuotias ykkösbasso. Aloitin Somniumissa kaksi vuotta sitten. Valmistuin kesällä maanmittausinsinööriksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta, mutta oman alan työpaikka on vielä etsinnässä. Kuoroharrastuksen aloitin kahdeksanvuotiaana Cantores Minores -poikakuorossa, kuten niin […]
Huhtikuun viimeinen viikonloppu huhkittiin Riihimäen varuskuntakirkossa kevään viimeisen levytyssession parissa. Ihanan aurinkoinen sää ja vihertävä kevättunnelma ympäröivät somaa kirkkoa, jonne ei kantautunut mitään ulkoisia häiriöääniä joitain innokkaita lintuja lukuunottamatta. Entinen […]
Somnium Ensemblen 10-vuotisjuhlavuoteen kuuluu myös uusi levyhanke: 10-vuotisjuhlalevy Unesi ääni julkistetaan marraskuisessa juhlakonsertissamme! Albumi tulee sisältämään poikkileikkauksen Somniumin kymmenvuotisen taipaleen ydinohjelmistosta, alkuaikojen hiteistä pitkin vuosia mukana pysyneisiin suosikkeihin ja uudempiin löytöihin. […]